Television katsominen on yksinäisintä mitä on: ruudulla tapahtuu asioita, ja ajatukset muuttuvat tai niitä vahvistetaan mielissämme, ja meille jää vaikutelma että jotain oikeasti tapahtui. Ei tapahtunut - mieltemme ulkopuolella. Niinpä televisiot ovat kuplamaailmoja, sekä eristäen meidät omien mielipiteidemme ja havaintojemme ylelliseen vankilaan, että rohkaisten passiivisuuteen huumeiden tavoin. Mikäli elämämme suurimmat asiat tapahtuvat yksinomaan mielissämme eivätkä välttämättä liity ulkoiseen todellisuuteen, lukuunottamatta muiden ihmisten reaktioiden sosiaalisia tekijöitä, ei ole tarvetta toimia varmistaakseen muutoksia ulkoisessa todellisuudessa. Se mitä siellä tapahtuu, vain tapahtuu, ja sitä mitä täällä ilmenee voimme me hallita ja se miellyttää meitä, joten keskity ainoastaan yksilöön ja sen aistimuksiin.

Televisio on siis psykologisena hoitona tuhoisa. Olemme kouluttaneet valtavat väestöt katsomaan tuota hemmetin laitetta joka yö ja saavuttamaan johtopäätöksen, johon vihjataan mutta jota ei todeta suoraan uutisten, tai kaikenlaisten "viihteellisten" ohjelmien toimesta, jotka jokatapauksessa käsittelevät "yhteiskunnallisia asioita" jotta ne näyttäytyisivät vakavina/artistisina. Tällä tavoin, jos järjestetään kysely (Mikä on sinun mielipiteesi? Kaikki mielipiteet ovat tärkeitä) tai äänestys, se suunnaton joukko voi vaikuttaa suosituimmaksi osoittautuneella näkemyksellä, jolla välttämättä ei ole paljoa tekemistä todellisuuden kanssa. Pistä heidät valitsemaan meitä miellyttävän helpon päätöksen (ilmaista kakkua, viihdettä, tai joku tunteellinen positiivinen tunne), ja vaikean (uhrautuminen, pitkäjänteinen ajattelu, sivistys tai oppiminen, pinaattimme syönti) välillä, ja väestö valitsee väistämättä helpomman ratkaisun, koska se saa heidät voimaan paremmin juuri nyt, ja jos he ovat etukäteen sinisen puhuvan ruudun valmentamia, no, sitten se on päivänselvää.

Joten sanon että... paha salaliitto ohjailee sekä televisiota että hallitusta? Ei -- olemme sekä yksilöitä että omia herrojamme, ja yhdessä harhautamme toinen toistamme. Paljolti kuten liiketoiminnassa, me myymme toisillemme tuotteita, tai kerromme sosiaalisesti hyväksyttäviä valheita saadaksemme toiset tekemään mitä haluamme, tai jopa viettelemme tyttöystäviämme kohti suuseksiä valituilla lainauksilla kuuluisilta näyttelijättäriltä, me huijaamme toisiamme. Jokainen meistä on sekä tuottaja että loinen, ja ainoana salaliittona on meidän yhteinen välinpitämättömyytemme ja halu toisten manipulointiin oman mukavuuden tähden. Onko televisio piruna tässä? Kuten kaikkia asioita, teknologia vahvistaa ennalta olemassaolevia voimia ja moninkertaistaa niiden vaikutuksen, joten televisio on kuin "ympäristön painostus" 1000 % tehokkaampana, ja on valtavan voimakas. Se muuttaa meidät passiivisiksi törpöiksi, jotka kuten kuningattaret sanovat "kyllä" tai "ei" kuvitellen että sillä on väliä, niinkuin lyhyellä tähtäimellä näyttäisi olevan.

Mieti sitä tältä kantilta: yritykset myyvät meille tuotteita, mutta aina huomaavat joidenkin olevan suositumpia kuin toisten. Saadakseen selville mikä on haluttua, he kyselevät meiltä loputtomiin ja järjestävät asiakasmielipidekartoituksia, mutta nämä epäonnistuvat yhtä usein kuin toimivat; kun kuluttajia pyydetään vertailemaan kahta jäljellä olevaa tuotetta, he pärjäävät ihan hyvin. Kun heiltä kysytään mitä he todella tahtovat, he keksivät haihattelevia ajatuksia ja epärealistisia ehdotuksia. Liiketoiminta vastaa kansan tahtoon, mutta kansa joutuu valitsemaan siitä mitä liiketoiminta tarjoaa... hallitus palvelee kansaa, mutta vain hallituksen tarjoamat vaihtoehdot ovat valittavissa... media koittaa seurata yleistä mielipidettä samalla kun esittää yleisölle minkä uskoo olevan juuri se yleinen mielipide, oksennettuna "taiteen" (viihde, harhautus) tai tuoton suotimen lävitse. Kumpi oli ensin, kana vai muna? Enpä tiedä, mutta demokratiassa kana ei äänestä munan tekemisen puolesta.

Näemme television seuraukset dramaattisesti internetissä. Ensiksi internet nähtiin tiedon varastona (varsinkin kun sen tuottoisin haara oli pornografia) mutta pian siihen voitiin osallistua, kun chatti, foorumit ja video tulvivat sinne. Siinä missä ihmiset ennen etsivät informaatiovaroja, nyt he hakevat viihdettä, siinä missä he ennen pystyivät keskustelemaan ideoista ja saapua johtopäätökseen kuten ohjelmistokehittelijät sähköpostilistalla, nyt he vakuuttavat omat päätöksensä uudelleen huutamalla mielipiteitään vastakkaisia uskomuksia omaaville. Se leikki on mennyt umpikujaan, jossa mikään ei muutu eikä kukaan tee mitään, paitsi tietysti sisällöntuottajat, joilla on jotain myytävänä. Tästä syystä monet meistä ovat asteittain vetäytyneet internetistä, koska ymmärrämme että ihmisillä, jotka arkailematta lausuvat "ajatuksiaan", ei ole aikomustakaan toimia noiden mielipiteiden mukaan; he katsovat televisiota, ja haluavat ruudulla olevien merkkien kiljuvan ja pomppivan vastauksena, ja sitten palata takaisin status quohon. Tämän takia internet edustaa enemmän ja enemmän erillistä todellisuudesta täysin irtautunutta kulttuuria sen ORLY verkkokielineen ja LOLeineen, jossa kaikilla ihmisillä on äärimmäisiä mielipiteitä he karjuvat suoraa kurkkua, hukuttaen kaiken digitaalisen keskustelun.

Koska televisio ei ole vain suuri teollisuudenala mutta myös suosittu tapa viettää aikaa, ja sen arvostelu antaisi ymmärtää että he jotka katsovat sitä tuhlaavat elämäänsä merkityksettömään roskaan, sitä on harvinaisen vaikeaa kritisoida; toisinkuin voimakasta poliittista mielipidettä, television ja elokuvien ja Hollywood-tyylisen "taiteen" (musiikki, maalaukset, tanssi, teatteri) kritiikkiä ei teilata katkeran torjunnan rajuilla sanoilla. Sitä ei yksinkertaisesti vain hyväksytä. Muutamat tahtovat osoittaa että se mitä pidämme "kulttuurina" ei ole ainoastaan laadultaan ala-arvoista, mutta pidettyä vain sen takia että se on petollista ja kannustaa meitä pitämään passiivisuutta samanarvoisena toiminnan kanssa. Se on yksi niistä ristiriitaisista muodoista maisemassamme että tiedämme pikaruoan, television tai yleisten äänestysten olevan tuhoisia, mutta silti "siedämme" niitä koska ne ovat suosittuja. Niinpä ottamalla ne keskuuteemme, näemme kaiken joutuvan niiden kitaan; kirjallisuudesta tulee televisionomaista, maalaukset kuvastavat enemmän MTV:n videoita kuin itse mestareita, teatterimme on yhä dramaattisempaa mutta silti sisällötöntä, ja musiikkimme -- no, Britney Spearsin kanssa kasvatettujen sukupolvien ei tulisi hämmästyttää vanhempiaan huonolla käytöksellään (sitä tulisi odottaa). Television passiivinen ajattelutapa innostaa meitä kohti "taidetta", joka juhlistaa yhä enemmän yksilön draamaa ja sen mieltymyksiä ja nautintoja vailla huolta ohitsekulkevasta todellisuudesta. Hukumme olemassaoloon koska olemme rajoittaneet arvostelumme alueen yksilöön, paljolti samoin kuin kansamme olisi sohvilla istuvia ihmisiä painelemassa nappeja ajatuksiaan ilmaistakseen.

Toukokuun 3. 2006

Our gratitude to "Frostwood" for this translation.