Nihilismi
Home Nihilismi

Nihilismistä on kirjoitettu paljon, enimmäkseen siksi, että jokaiselle suurelle hyvälle elämässä tarvitaan myös vastavoima, ja se on usko ei mihinkään: se ettei mikään ole tavoittelemisen arvoista, ettei millään voi olla mitään arvoa ja että yksilöllä ja maailmalla ei yhdessä ole mitään arvoa. Kutsun tätä fatalismiksi, koska jos joku rehellisesti todella uskoo näin vähän - ei edes elossa olemisen mielihyvään, kaikkein alkeellisimpaan iloon - niin kuolema on lahja ja pelastus. Jos kohtalosi on niin kamala, kohtaa se ja kuole hyvin. Ehkäpä pystyt innostamaan itseäsi riittävästi, jotta sitoisit itseesi räjähteen, juoksisit johonkin kaupalliseen orgiaan kuten ostoskeskukseen keskellä joulusesonkia ja räjäyttäisit itsesi, samalla vapauttaen joukon muita hienovaraisempaan fatalismiin taipuvia.

Nihilismi omasta mielestäni on kaikkien arvojen poistamista paitsi niiden, joita kutsun synnynnäisiksi, jättäen tuon termin myöhemmälle määrittelylle. Kun ihmiset valittavat Saatanasta, sodasta terroria vastaan tai suuresta taistelusta tasa-arvon puolesta, voi heitä katsoa suoraan silmiin ja sanoa: "Näillä ei ole mitään arvoa paitsi se mitä me asetamme niille." Samalla tavalla, kun ihmiset puhuvat kuinka tärkeää on nähdä uusin elokuva, mennä siihen elitistiseen juhlaan tai omistaa hieno auto, voit ohittaa koko aiheen. Nihilismi on kaiken paitsi synnynnäisen poistamista.

Se on ovi filosofiaan, tai kuten minä näen sen, tarkoittaen sen olevan alkuoivallus oppimisen tiellä. Vastakohtana "hartaisiin" filosofioihin kuten kristinusko, joissa kaikkia paikalle tulevia ja valan vannovia pidetään viisauden saaneina, elämänfilosofiat, jotka eivät ole pelkkää sanaleikkiä omaksuvat esoteerisia näkemyksiä. Esoteerisuuteen kuuluu, että viisaus tulee niille, jotka etsivät sitä, ja vaihtelevin astein; ei ole maagista kynnystä, jonka jälkeen voi piirtää pyhän merkin otsalle ja tulla huomioiduksi tietäväisenä. Sen sijaan loputon oppiminen ja loputon suma mahdollisia sudenkuoppia odottavat. Kun omaksuu nihilismin, tulee samalla ottaneeksi tämän vihkimyksen ensimmäisen askeleen poistamalla kaiken ulkopuolisesti asetetun arvon, mukaan lukien sen, minkä muut ihmiset ovat asettaneet. Tästä alkaa löytöretki.

Useimmat aikamme filosofiat joko pyhittävät jotain ehdotonta universaalia viisautta Ainoana Oikeana Polkuna vanhurskauteen ja voimaan, tai de facto tekevät saman yksilöllä, sanoen "todellisuus on mitä tahansa haluat sen olevan." Nämä eivät ole filosofioita niinkään kuin äärimmäisiä lähestymistapoja läpi ikuisuuden kaikuvaan kysymykseen: "Mikä on todellista/totta/merkityksellistä." Nihilismi tarjoaa tien ulos tästä paradoksista tarjoamalla elämän itsessään vastaukseksi elämän kysymykseen: mikä on merkityksellistä? tulkitaan "elämä on merkityksellistä", ja jättää oivaltamaan, että elämä on jatkuva kehityskulku, jota ei voi supistaa joksikin hartaaksi vastaukseksi tai edes äärelliseksi teknologiseksi vastaukseksi kuten "raha". Elää hyvä elämä on yhtä kuin pitää yllä kauneutta, totuutta ja merkitystä.

Mutta kuinka määrittää hyvä elämä? Jos etsimme ehdotonta määritelmää kuten paras mukava elämä, eniten valtaa tai paljon rahaa tai suosiota, löydämme ulkopuolisesti määriteltyjä asioita, jotka eivät tuota paljon tyydytystä lukuunottamatta materiaalista halua. On paljon järkevämpää katsoa muinaisiin ja sanoa hyvän elämän olevan kohtalon täyttymys tai oman paikkansa ottaminen synnynnäisessä. Nihilismi kumoaa hyvän elämän vaikutelman jonakin, joka pystytään luomaan yksilön ulkopuolella, mutta myös tunnustaa yksilön haurauden: kukaan meistä ei aina näe "totuutta" tavalla, joka on täsmällinen ulkopuoliseen maailmaan ympärillämme.

Tämän sanominen ei ole hyväksyntä millekään pinnalliselle "objektivismille" Alissa Rosenbaumin ("Ayn Rand") tapaan, jolle materialismista tuli filosofinen kohde siinä perinteessä missä hänet oli kasvatettu, juutalaisuudessa, joka huolimatta dualistisesta uskon luonteestaan ei pidä mitään yliluonnollisena tai ihannearvona materiaalisen tyydytyksen yläpuolella: valta, vauraus, asema yhteisössä. Nämä "objektivismin" filosofiat muuttuvat itsensä parodiaksi, kun ne ovat korvanneet elämän tarkoituksen elämisen keinoilla, todellisuudessa kokonaan ohittaen elämän kysymyksen. Nihilismin objektivismi on lähempänä tieteellistä objektivismia tai muinaisia Veda-kirjojen uskonnollisia perinteitä: me kaikki olemme samassa tilassa, joka toimii johdonmukaisin säännöin, ja se toimii odotetusti kaikkia kohtaan, näimmepä sen tai emme.

Toinen tapa sanoa tämä on, että kun kaksi ihmistä heittelee palloa, pallo heitetään ja se seuraa objektiivista rataa, riippumatta siitä onko siepparilla kädet oikeassa kohdassa vastaanottaakseen sen. Jos heittäjä arvioi heittonsa väärin, niin pallo putoaa kauas siepparista, mutta sieppari voi myös kompensoida, hänhän on nähnyt pallon, ja siten napata sen. Liike ulkopuolisen todellisuuden kautta on "objektiivista", kun taas heittäjän ja siepparin ajatukset ja havainnot ovat "subjektiivisia", eivätkä nämä kaksi aina tule yhteen; pallon heittely onkin hauska tapa säätää oma sisäinen todellisuuden aistimuksensa vastaamaan ulkopuolista todellisuutta, joka toimii melko lailla samalla tavoin kuin kone, odotetusti riippuen sen rakenteesta ja sisäisistä mekanismeista.

Marcus Aurelius tarjoaa meille osan arvoituksesta:

Varmasti se on loistava idea, kun istut herkkuja notkuvan pöydän edessä, painaa mieleensä, että tämä on kuolleen kalan ruumis, tuo on kuolleen linnun tai sian ruumis; ja yhä edelleen, että falernialainen viini on rypälemehua ja että purppurainen viitta on äyriäisen vereen kastettua lampaanvillaa; ja yhdynnässä on kyseessä elimen hankauksesta ja kouristuksenomaisesta liman erittämisestä. Varmasti nämä ovat loistavia kuvitelmia, mennä varsinaisten tosiasioiden sydämeen ja läpäistä ne siten, että näkee asiat siten kuin ne todella ovat. Sinun kannattaisi omaksua tämä käytäntö läpi koko elämäsi, ja silloin kun asiat tekevät vaikutuksen, mikä on hyvin todennäköistä, paljasta niiden alastomuus, näe niiden halpamaisuus, riisu niiltä se tunnustus millä ne kerskailevat.

- Marcus Aurelius, Itsetutkiskeluja, VI, 13

Oleilla elämän fysikaalisuudessa on yhtä kuin olla pakkomielteinen tarkoituksen tunnuksiin, eikä tarkoitukseen itseensä. Pallon heittelyssä pallon laatu tai pallon ohi suhahtamisen tunne eivät ole tärkeitä, vaan kyky sovittaa käsi pallon kanssa yhteen, ja siten yhdistää heittäjän liike sieppariin. Nihilisti, vihkiytyneenä ei-arvon arvoon, siten huomaa, että vaikka objektiivinen tai subjektiivinen eivät ole toinen toistaan ylempiä, niiden tuominen yhteen on synnynnäinen arvo, sillä se tekee yksilöstä voimakkaamman vuorovaikuttaessaan "perimmäisen todellisuuden" kanssa, eli se fyysinen ja hyvin todellinen maailma, joka on meille kaikille yhteinen. Samoin liian pitkälle symbolismiin meneminen luo "kaksitasoisen" maailman, jossa symboli on tärkeämpi kuin tarkoitus itse; pelkästään fyysisessä tai pelkästään symbolisessa oleskelu on virheellinen päätelmä (nämä suurin piirtein vastaavat juutalaisuutta ja kristinuskoa, mainitussa järjestyksessä).

Kuitenkin tämänlainen ajattelu on useimpien ulottumattomissa, ja tästä syystä on ihmislaumoja, jotka suomivat tätä sivustoa nihilistisyydestä ja uskalluksesta uskoa mihinkään muuhun kuin fatalismiin. Tämän tyypin koulutetuimmat ovat Russell-Wittgenstein seuraajia, jotka ovat uhreja oleellisesti edistyneimmälle 419-huijaukselle filosofian historiassa; heille on kerrottu, että kieli on hauras ja siten virhe, heitä kehotetaan sijoittamaan uskonsa täysin subjektiivisuuteen, ja sen kautta saavuttaa objektiivista todistusaineista epätotuuden todenmukaisuudesta. Zen-filosofia tarjoaa hyväntahtoisemman otoksen tähän näkemykseen, sellaisen, joka on tarpeeksi viisas ollakseen ilmaisematta itseään kielellisesti, vaan luottaa raakaan kokemukseen - ja joskus Zen-mestarin läimäykseen - vahvistaakseen todellisuuden itsessään olevan totisesti todellinen.

Nihilismi on portti synnynnäisen arvostamiseen. Ollen ajattelevia koneita eristyneinä itseemme, olemme intuition vastaisesti eristyneitä elämän todellisuudesta, ja meidän tavallisin virheemme onkin olla siepparina odottamassa palloa väärässä paikassa tai heittäjänä auringon sokaisemana heittää väärään paikkaan. Ei ole lineaarisointia tai moralisointia sanoa, että pallon odotus on väärässä paikassa molemmissa tapauksessa; sananmukaisesti, osalliset ihmiset on harhautettu ajattelemaan omia aistihavaintojaan korkeammiksi kuin ulkopuolinen todellisuus, joka on vastuullinen voima avaruuden, ajan ja tosiaankin kaiken muun luonnollisen taipumuksen takana, mikä tekee pallopelin mahdolliseksi. Tämä on synnynnäisen maaperää.

Elämä itse on määrittelemätön, paitsi silloin kun rajoitamme määrittelyn parametrit todella kapeiksi. Olemassaolo saattaisi olla parempi termi, mutta lopulta jopa olemassaolo perustuu luonnonlakeihin ja ensin olevaksi tulevaan "todellisuuteen", jopa matalammalla tasolla kuin fysikaalisuus: se, että luonnonlait ovat olemassa, siten että aine on edes havainnoitavissa, tai että on edes säännöllisyyttä tai logiikkaa, määrää aineen olevaisuuden. Minkä Aurelius allekirjoittaa ylempänä, on olemassaolon luonteen hyväksyminen, pelkkä oivallus siitä, että merkitystä ei ole olemassa muualla kuin mielessämme: se on synnynnäiseen perustuva abstrakti käsite, joka sisältää elämän itsensä.

Toinen tapa jäsentää tämä on sanoa, että hyvän elämän löytää, kun ymmärtää elämällä olevan merkityksen, joka on hyvin eletyn elämän, tai "hyvänä" olemisen ylipäätänsä, osatekijä. Se on jättimäinen silmukka, jos sitä lähestyy lineaarisesti, mutta luonnollisesta lähtökohdasta se on järkevä. Ympäristömme sallii meille olemassaolon, ja siihen on joko sopeuduttava tai ajelehdittava omiin pieniin fantasiamaailmoihin, ja silloin kun kykenemme sopeutumaan siihen, saamme mielihyvää saatuamme sovitettua mielihalumme vastaamaan sen taipumuksia - melko lailla samalla tavoin kuin ottamalla vastaan pallon, jonka toinen havainnoiva olento heitti ja toimitti luonnon voimien mukaisesti ajan ja avaruuden läpi meidän käsiimme. Tämä on synnynnäisen luonne, ja ei ole olemassa mitään korkeampaa tai matalampaa kuin se.

Kuitenkin, tälle tasolle asti pääsy vaatii, että ensin kokee nihilismin puhdistavan riitin, jonka kautta kaikki "merkitys", kuten muut ihmiset väittävät tai fysikaalisuus "tuntuu" olevan, poistetaan. Seksi ei ole jotain mikä antaa elämälle tarkoituksen; suhde kahden osapuolen kesken sen sijaan on, sillä nautinto on lyhytaikaista ja ei voi itsessään pitää loitolla kipua (todellakin, kuka tahansa ajatteleva pilviveikko voi todeta, että jopa taivaallisesti pilvessä olemisen äärimmäinen autuuden tunne menettää loistonsa ajan saatossa, sillä päiväjärjestys ei koskaan muutu). Joka tapauksessa tähän vastapainoksi rakkauden, puhtauden tai siveyden symbolismi on yhtä lailla sitä, mikä ei ole todellista; se on jaettu näkemys synnynnäisestä, eikä itse synnynnäinen. Vain synnynnäisellä on väliä, ja jokainen meistä voi nähdä sen kyvystämme riippuen vaihtelevin tuloksin.

Lisämääritelmiä synnynnäisestä voi löytää ylittämällä elämän "sielu/ruumis dualismin"; useimmat omaksuvat joko sielun ja abstraktiot, jotka käsitämme todellisiksi kuten "hyvä" ja "paha", tai ruumiin ja elämän aineelliset tyydytykset korkeimmaksi arvoksi. Sen sijaan on järkevämpää välttää mekaaninen suhtautuminen elämän erittelemiseen ja oivaltaa, että synnynnäisen arvo on "arvo kaikkeudelle ja itselle kaikkeuden osana"; me emme voi erottaa itseämme kaikkeudesta, emmekä tarkastella sitä jonakin meistä riippumattomana. Se loi meidät, ja varusti meidät kaikella minkä tiedämme, ja jopa nihilismissä huomaamme fatalismin kumoamisen: me olemme sen välikäsiä, ja se mitä teemme muuttaa tulevaisuuden suuntaa, vaihtelevin tuloksin riippuen kyvyistämme.

Siten saavumme nihilismin piikikkäimpään tajuamiseen: ei, rakkaat ystävät, me emme ole kaikki "tasa-arvoisia", emme missään kosmologisessa merkityksessä tai kyvyllisesti. Jotkut ovat älykkäämpiä, jotkut vahvempia, toisilla on parempi luonne, ja tämän ymmärtäminen on yhtä kuin heittää syrjään suuri sosiaalinen illuusio, joka estää nihilismin. Ihmislauma, joka ei kykene tajuamaan synnynnäistä, tai pikemminkin omassa alkeellisessa tilassaan kieltää sen, haluaisi meidän ajattelevan tasa-arvon ehdoilla, kuten että ottaisimme osaa hurskaaseen "totuuteen", jossa muutaman yksinkertaisen sanan toistaminen nostaisi meidät - tasa-arvoisesti - pyhän tietoisuuden tasolle. Luonto on todellinen, ja luonnossa syntyy paljon ja muutamat selviävät; tämä on rikkeetön tapa tuottaa parempia versioita organismista joka sukupolvella, mikä tarkoittaa, että tulevaisuudessa elävien elämä on parempi kuin menneisyydessä.

Nihilismi on portti, ja on hölmöä yrittää tiivistää sitä siistiksi esseeksi, jonka pystyy lukemaan Internetissä lounaalla, epäilemättä ennen kuin palaa niinkin piristävän työn pariin kuin faksien lähettäminen, autojen korjaaminen, puheiden laatiminen tai vessojen putsaaminen. Filosofia niille, jotka ovat piittaavat tarkkuudesta, on esoteerinen työ, ja se paljastaa itsensä hitaasti kokemuksen kautta, ja mikä tahansa yritys oikaista se on hurskastelevaa egalitarismia ja siten illuusiota. Mutta niille, joille normaali elämän "tarkoitus" on tuhkanharmaa ja muodoton, annetaan tämän esseen mukana kutsu porttikäytävään; älkää uskoko mihinkään, jotta saattaisitte löytää jotakin, jolla on todellista merkitystä.

Joulukuu 15, 2004

Our gratitude to "Promethean Curse" for this translation.


Copyright © 1988-2004 mock Him productions