Aikana jolloin ihmiset rakentavat minä-kuvansa uskomuksiensa ympärille, jotta voisivat "moraalisesti" oikeuttaa elintapansa, kaikki tärkeät asiat polaroituvat välittömästi kahden vastakkaisen leirin kuvien välille, ja niin väittely siirtyy asiasta itsestään joko sen hylkäämisen tai hyväksymisen syihin. Näin on laita ilmastonmuutoksen kanssa, asian jonka luulisi saavan suoraa huomiota, mutta sen sijaan on käynnissäolevan sanallisen mittelön lähde eikä, yllätyksettömästi, toimintapäätöksen.

On monia syitä olla uskomatta "ilmastonmuutoksen" olemassaoloon ilmiönä, ainakin siinä mielessä että ihmisen tuottamat hiilipäästöt lämmittäisivät maata. Vaikkakin olisi vaikeaa saada varmoja todisteita suuntaan tai toiseen, ei ole vakuutta suorasta kausaalisesta yhteydestä ihmisen toiminnan ja maan lämpenemisen välillä. Lisäksi, on röykkiöllinen vihjeitä jotka viittaavat siihen, että maailmanlaajuinen lämpötilojen nousu on luonnollinen, ennaltamäärätty tapahtuma.

Väittely ilmaston lämpenemisen todisteista miltei varjostaa sormien osoittelun ja nimittelyn kahden "puoliskon" välillä, joita kutsumme vasemmistoksi ja oikeistoksi nykyaikaisen politiikkamme nimistön mukaan, vasemmiston uskoessa että ilmastonmuutos on totta, ja ajatellessa että meidän tulisi laittaa mitättömiä rajoitteita teollisuudelle saasteiden vähentämiseksi, ja oikeiston kieltäessä ilmastonlämpenemisen olemassaolon ja niin toimien liiketoiminnan hyväksi, kuten yleensä. Tämän kiireisen ja tuloksettoman toiminnan aikana ollaan kadotettu perusteellinen osa väittelyä: ilmastonmuutos on yksi monista ihmisen ympäristönsä ylikulutuksen oireista.

Oletetaan että me, "tieteellisiä" ja lineaarisia nykyihmisiä kun olemme, laatisimme yhtälön ihmisen maailmanvalloitukselle. Se voisi näyttää tältä:

n = n - (x + y)

Siinä n on tilan ja luonnonvarojen määrä maapallolla, x on tähän asti käytetyn tilan määrä, ja y on tietyssä ajassa käytetyn määrä, esimerkiksi tämän vuoden aikana. Kun katselemme tätä yhtälöä vain yhden vuoden kannalta, sen merkitys katoaa; sillä onhan se tuhoontuomittu olettamus että ihmiset käyttäisivät resurssinsa tänä vuonna. Kuitenkin, jos näemme tämän yhtälön kaaviona, tai ajan myötä, on selvää että x suurenee joka vuosi, ja niin n pienenee.

Tässä valossa ajatus siitä että n on valtavan kokoinen, miltei käsittämätön yksilöllisille näkökannoillemme, haipuu koska vaikka n olisi miten suuri tahansa, x kuluttaa sen tarpeeksi monen vuoden jälkeen, koska x kasvaa kasvamistaan siinä missä n pysyy samana. Täten ihmiskunta aikanaan kalvaa maapallon loppuun ellei rajoittavia tekijöitä olla pantu toimeen, ja teollisen yhteiskuntamme ollessa voitokas taudeista ja ennenaikaisesta kuolemasta siihen pisteeseen asti, että vain hyvin vähät meistä kuolevat joka vuosi luonnollisen elämänpituutemme tekijöiden ulkopuolella, on varmaa että ajan myötä n saapuu nollaan.

Saamme tästä tauon väittelyyn ilmastonlämpenemisestä. Työntäen kysymyksen ilmastonmuutoksen "todisteista" hetkeksi sivummalle, meidän tulee miettiä että huolimatta siitä onko ilmaston lämpeneminen totta vai ei, jokin tulee menemään päin honkia mikäli tämä yhtälö vastaa todellisuutta, koska luonto koostuu ekosysteemeistä, jotka ovat toisiinsa liittyneiden lajien ja ilmastollisten syklien monimutkaisia koneistoja, sellaisia että tasapaino saadaan pidettyä. Maa on itseään-korjaava mekanismi, tai ainakin on ilman ihmisten väliintuloa. Silti tämä koneisto vaatii tietyn määrän maata ja luonnonvaroja, osan n:ää jolla toimia, ja n hupenee vuosittain.

Tältä kantilta katsottuna ilmastonmuutos vaikuttaa todennäköiseltä, mikäli oletamme että jokaista n:n vähennystä kohti z, eli sen hiilisaasteen määrä joka on x:n kuluttamien tilan ja resurssien vallanneen kasvun tuote, kasvaa. Kuitenkaan en pyri tässä saarnaamaan ilmastonlämpenemisestä. Voisit huomenissa todistaa minulle että se on "luonnollinen" tapahtuma, ja ehdottaa etten huolehtisi, johon vastaisin: en ole niinkään paljon huolestunut ilmastonlämpenemisestä itsestään, kuin olen n:n vääjäämättömästä vähenemisestä, joka vuorostaan johtaa luonnollisten ekosysteemien väistämättömään rappioon, aikanaan kärjistyen lajien sukupuuttoon, ekosysteemien kuolemaan, ja aikakausia kehittyneiden asioiden tuhoon.

Juuri se tosiasia että väittelemme loputtomasti ilmastonlämpenemisestä, sillä välin kun jätämme tämän rappion prosessin huomiotta, osoittaa että me lajina kiellämme vaikutuksemme luonnolliseen maailmaan. Nykyajan tuotteina olemme tottuneet käyttämään erästä menettelytapaa:

a) Eristä osatekijä.
b) Normita se johonkin toistettavaan vakioon.
c) Pelkistä syy-seuraus logiikkaan, käytä hyväksi.

Vaikka se on tehokas polttomoottoreiden ja digitaalisten tietokoneiden luonnissa, tämä toimintatapa on hyödytön arkkitehtonisten järjestelmien käsittämisessä, tai järjestelmien joissa osaset ovat vuorovaikutuksessa luodakseen itseään ylläpitävän kokonaisuuden, tarkoittaen että yksikään osanen ei toimi keskuksena, mutta että kaikki osaset ovat jollain tapaa keskeisiä. Korennot syövät hyttysiä, ja närhet syövät korentoja; närhen uloste ruokkii hiivasientä, joka kasvaa tarpeeksi rikkoakseen orgaaniset tuotteet ja houkutellakseen kehittyneempiä olentoja, ja nämä palauttavat ravinnon maahan kasvattaakseen kasveja jotka vuorostaan ruokkivat miespuolisia ja keskenkasvuisia hyttysiä. Se on suuri pyörä, joka muodostuu monista toisistaan riippuvaisista sisäisistä sykleistä.

Jokatapauksessa, liiaksi syventyminen siihen että miksi loogiset järjestelmämme eivät huomaa näitä tosiasioita, on pakoa vastuusta jonka sälytämme jalkoihimme siksi että tajusimme, kaikkien näiden kymmenen tuhannen vuoden aikana muodissa olleiden logiikoiden ulkopuolella, että kulutamme ympäristömme ja varamme loppuun tasaista tahtia, emmekä, toisinkuin hyttyset, anna yhtikäs mitään vastineeksi, ellet laske siihen vuoria muovista ja paperista jätettä. Kohtuullisen terävinä olentoina meidän tulisi huomata tämä ylikulutus, emmekä näe; itseasiassa sen näkemiseen ei vaadita edes neron älykkyyttä. Miksi se sitten on lasten hyväksikäytön lailla lausumaton salaisuus yhteiskunnassamme?

Toki sillä puolustajansa. On muutamia jotka puhuvat lujasti ja selvästi tästä tuhosta, eritoten Pentti Linkola ja Ted Kaczynski. Silti heidän äänensä ovat kuiskaus massan ulvoessa pesäpallopeliä katsoen, tai poliittisessa kokoontumisessa, tai kisassa koneiden kokoamiseen. Ei niin etteivätkö he saisi tietoaan levitettyä; mutta että yleisö ei ole vastaanottavainen. Kuinka voi niin monen älykkään ihmisen laji olla niin sokea?

Huolimatta heidän pitkistä ja monimutkaisista selityksistään yksinkertaisille ilmiöille, filosofeilla on keskenäinen sanonta että usein, muttei aina, nopein reitti totuuteen vastaa mihin tahansa kysymykseen. Jotkut kutsuvat sitä Occamin partaveitseksi; toiset kutsuvat sitä maalaisjärjeksi. Mutta jos laitamme sivuun kaikki wittgensteinläiset teoriat siitä kuinka emme voi olla varmoja tiedosta, ja täten emme toimi, ja hegeliläiset teoriat kuinka kehitys aikanaan voittaa perusteelliset paradoksit, kuten meitä ylläpitävän järjestelmän loppuunkuluttamisen, ilmenee että kiellämme koska arvomme ovat toisaalla.

Itseasiassa, meidän arvoillamme ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, ja me tunnumme ryhmänä olevan kaikista kiintyneimpiä ajattelijoihin jotka keksivät tekosyitä - tarkoitan "syitä" - miksi emme voi olla varmoja tiedostamme, tai miksi meidän täytyy keskittyä ihmiskeskeisiin asioihin kaikkien muiden sijasta, koska ne antavat meille loogisen, "todisteisiin" pohjautuvan syyn olennaisen ohittamiselle. Tämän takia voi olla sellainen yhteiskunta, jonka väestö ei ainoastaan tunne olevansa oikeutettu, mutta ovat myös ylpeitä itsestään polkiessaan maata ja vaatiessaan "todisteita" ilmaston lämpenemisestä, ihan kuin se asia itsessään määräisi että olemmeko tekemässä ekomurhaa vai emme, samalla luullen että "todiste" on korkeampi todellisuuden muoto kuin ihan vain itsestäänselvän havaitseminen.

Tarvitsemmeko edes sitä höpsöä pikku yhtälöä, jonka kirjoitin ylempänä, ymmärtääksemme että tietyn kokoisessa tilassa ihmisväestö, joka kasvaa ja käyttää joka vuosi yhä enemmän koneita, ajan myötä käyttää koko tilan?

Toki on ihmeellisiä vastafilosofioita, kuten Adam Smithin ajatus "näkymättömästä kädestä", joka vihjaa että mahdollisuuksiin perustuvat taloudet ovat itseään-sääteleviä. Hänen mielestään yritykset tekevät niin kuin on loogista koska ne tahtovat olla yhteisön hyviä jäseniä, koska se on hyvää liike-elämää; yhtiöt jotka näkevät muiden virheissä apajia, ja käyttävät niitä hyväksi korvaavilla tuotteilla ja palveluilla (oletettavasti ihmisten lennättämisessä muille planeetoille, jotta he voivat kalvaa nekin), hoitavat loput. Mutta mitkään näistä eivät ole järkeenkäypiä kun otetaan huomioon että hyvin harvat ovat tietoisia mistään muusta kuin heidän välittömästä ympäristöstään, töistään ja omaisuudestaan.

Voimme jopa syyttää Jumalan kansaa, keitä he sitten ovatkaan tällä vuosituhannella, siitä että he loivat taivaallisia mielikuvitusmaailmoja jotka, kuten "todisteiden" "tieteellinen" maailma, kääntävät katseemme pois siitä mitä tapahtuu oikeassa, elävässä, juuri-tässä-nyt todellisuudessa. Silti tämäkin kumisee tyhjyyttään, vaikkakin on selvää että dualistiset ja moralisoivat uskonnot kuten juutalaisuus ja kristinusko ovat täysin mielipuolisia, koska jopa ilman näitä yhteiskuntamme rymistäisi eteenpäin, syöden kaiken minkä kykenee ja jättäen jälkeensä petrokemiallista ulostetta. Joten mikä on perusteemme?

Löytääksesi sen, kulje taaksepäin. Järkevällä yhteiskunnalla olisi jossain vaiheessa voima rajoittaa kansan kasvua, joko tappamalla tietyn määrän väestöstään piilevästi hyödyttömien ominaisuuksien siunatussa harvennuksessa (tarvitsemmeko todella alle 125 ÄO:n ihmisiä? Jos niin, niin mihin?) tai rajoittamalla ruokavaroja jolloin luonnollinen poistuma pienentää laumaa ja hillitsee sen lisääntymistä. Älykäs yhteiskunta voisi jopa, jossain pisteessä kauan ennen vaara-aluetta, laatia kaavan siitä että kuinka paljon maata ja varoja tarvitaan luontoa varten.

Mutta ei niin saa tehdä! Ei, koska loukkaat jonkun oikeuksia. Jokaisella on "oikeus" syntyä, elää, kuluttaa ja lisääntyä ennen kuolemaa, ja väestön supistamiseksi meidän täytyy murskata jonkun maailma ja joko estää heitä hankkimasta lapsia, tai jättää teeskentely sikseen ja hankkiutua heistä eroon hyvin tähdätyllä 5,56 mm luodilla. Nykyaikainen yhteiskuntamme perustuu ajatukselle ettei yksilöä voi loukata, koska yksilöt yhdessä laumoissa näkevät vain sen mitä heillä on yhteistä, eli kuolemanpelon. Joten kuinka yhdistää ihmiset elämien suojeluun ennen kaikkea? Tee kenenkään tappamisesta laitonta ja moraalitonta, ja kaikki voivat selviytyä ilman epäkelvoksi tuomituksi tulemisen pelkoa.

Näin yksilöllisistä, "ainutkertaisista", itsenäisistä olennoista tulee yksi organismi, jolla ei ole muuta tahtoa kuin säilyttää itsensä. He eivät välttämättä itse usko oppiinsa tappamisen kieltämisestä; esimerkiksi, laumat ovat surullisenkuuluisia toisinajattelijoiden murhaamisesta. Mutta he kyllä uskovat jonkun rautaisen lain asettamiseen, joka sanoo että et voi tappaa ketään joukon jäsentä kaikille tyrkytetyn yleisen järjestyksen seuraamisesta, joka on johdettu heidän yhtäläisyyksistään eli vain kaikista perustavanlaatuisimmista haluista elämässä, koska yksilöiden laumalla on itseasiassa hyvin vähän yhteisiä monimutkaisempia haluja. He ovat yhtä mieltä etteivät halua kuolla, että haluavat syödä ja että tahtovat viihdettä, mutta siitä eteenpäin lauma ei pysty päättämään asioista ja liukuu loputtomaan puolueväittelyyn, kuten ilmastonlämpenemisen kanssa.

Ja miksi lauma-ajattelua ajetaan? Se hyödyttää yksilöitä. He haluavat rautaisen säädöksen joka sanoo että kykenet selviämään, lisääntymään ja rikastumaan mikäli vain seuraat muutamaa sääntöä, eivätkä he halua minkäänlaisen arvostelun vähentävän heidän vaurautta ja valtaa koska, esimerkiksi, he ovat käytännössä älykkäitä, mutta epäkuntoisia kaikenlaisessa moraalisessa pohdinnassa tai ajattelussa suuremmista olennoista kuin itse yksilö. Lisäksi, massat pitävät lauma-ajattelusta koska se näyttää heille suoran tien voittoon: löydä jotain joka vetoaa alimpaan yhteiseen nimittäjään joka yhdistää lauman, ja jukranpujut, sehän myy. Sirkukset, roskaruoka, limpparit, deodorantti, kodinturvajärjestelmät, avioerot ja videopelijärjestelmät ovat kaikki suosittuja lauman keskuudessa.

En sano että raha on kaiken pahan alku ja juuri. Se mitä tässä tarkoitetaan on lähempänä sitä kun muinaiset huomasivat että rakkaus rahaan on kaiken pahan alku; raha voi hyvin olla tarpeellista, mutta he jotka ovat niin pelokkaita että he välittävät enemmän mammonasta kuin luonnon arvostuksesta, yhteiskunnastaan kokonaisuutena, jne. ovat mielenvikaisia sen hyvin tähdätyn nopean luodin tarpeessa. Ja kaipaisimmeko heitä? Sen kaltaiset ihmiset jotka ovat olleet suuria johtajia, keksijöitä, artisteja ja sosiaalisen vakauden voimia, eivät varmasti kaipaisi, koska he jotka eivät lankea siihen heikkouteen ovat sitä tyyppiä, joka suunnittelisi etukäteen ennen kuin toisi ympäristöllisen holokaustin planeetalleen.

Rakkaus rahaan on pelkoa epätasa-arvosta sellaisia ihmisiä kohtaan, ja jos johtajat eriytyvät seuraajista, seuraajat luovat lauman pelkästään sen perusteella etteivät ole johtajia. Sitten he yrittävät luoda hallintomallin joka "tasoittaa" johtajien ja seuraajien välistä kuilua, niin että seuraajat saavat valtaa jota eivät ansainneet sivilisaatioissa, joiden luontiin heillä ei ole kykyä. Kiintoisasti tämä populismin tauti - sillä se on ainoa sana joka kuvaa tarkasti massojen miellyttämisellä hallinnoinnin utilitaarista luonnetta - vaivaa vain vanhempia sivilisaatioita, joissa niiden luontiin vaadittavat taidot ovat unohtuneet.

Ennen kuin sotkeennumme mihinkään pikkuisiin poliittisiin vasta-asetteluihimme, kuten että voiko ilmaston lämpenemistä "todistaa", tai että tulisiko abortin olla laillinen tai kuinka "valtuuttaa" naiset niin että heillä olisi samat "oikeudet" kuin miehilläkin, meidän tulisi muistaa että n pienenee jokaisen rajoittamattoman laajentumisemme hetken myötä, ja että lopputulos on luonnollisen ympäristömme tuho meidän kalvamana. Sen arvoa ei voida "todistaa", koska joku olettaa että jonain päivänä meillä on koneita kasvien ja eläinten sijasta, ja mediamasiinoita avoimen maaston kokemuksen simulointia varten. Sen sijaan vetoan tässä perusteellisempaan voimaan.

Ihmiset ovat leikkisiä olentoja. Me kiinnymme asioihin koska ne ovat kiinnostavia, tai ne omaavat olennaisia ominaisuuksia jotka miellyttävät tai haastavat meitä, ja niin ilman vakavaa päämäärää, me nakkelemme niitä ympäriinsä ja leikimme niiden kanssa, ja siinä toiminnassa parannamme elämiämme; yhdistämme naurun ja taidon ja ilon yhteen toimintaan. Mutta mikä todella on luontoa palkitsevampaa? Emme ole kyenneet suunnittelemaan puuta tehokkaampaa konetta, eikä tieteellämme ole hajua kuinka edes laskea moisen alla hiljaisena iltapäivänä istumisen iloa, tai terveen metsän raikkaan hapen hengittämistä, tai oravien painiskelun pulleista tammenterhoista keväisellä maalla katselua.

Luonnollinen ympäristömme on lopullinen leikkikenttämme, ja minkä terveet ihmiset näkevät itsestään hienona. Mutta ilman puita ei ole metsiä; ilman metsiä ei eläimiä, eikä mitään niistä lukemattomista kasvilajeista, eikä ekosysteemien valtavaa moninaisuutta jotka pysyvät terävän erilaisina, mutta silti itseriittoisina toiminnaltaan. Jotkut sanoisivat että tämä ei ole "todiste" siitä miksi luonto on pelastamisen arvoinen, mutta heille joilla on vielä sielut, se on kannuste olla tuhoamatta sitä, sillä luonnon kokemusta ei voi verrata kokoushuoneessa istumisen ja tuotoista keskustelemisen mekaaniseen raadantaan, eikä edes loputtomaan ja päätöksettömään väittelyyn ilmastonlämpenemisestä osallistumiseen.

5. tammikuuta 2005