Fasismi
Home Fasismi

"Fasismi" on nimi jota nykyiset ihmiset käyttävät kuvaillakseen organisoitua, johtajuuteen kallistuvaa hallitusta, joka vallitsi muinaisina aikoina ja johon kaikki terveet yhteiskunnat palaavat, tietäen että tavoista käsitellä ihmisen heikkoutta paras on sellainen järjestelmä joka valitsee vähiten heikon ja edistää sitä; vaihtoehtona, nähtävissä modernissa liberaalissa demokratiassa, on järjestelmä joka hyväksyy ihmisten erheet mutta yrittää sitten tyrkyttää "hyvää" elämäntapaa niille.

Kokoontuessamme yhteen ja perustaessamme maanviljelys- tai muun liikkumattoman yhteiskunnan, tiedämme että tulee olla jonkinlaista johtajuutta taivuttaakseen meidät tekemään organisoidun, suurikokoisen ihmis-siirtokunnan huoltamisen monituiset tehtävät. Ensiksi on soturipäällikkö, joka kertoo ihmisille kasvotusten mitä tulee tehdä ja partioi itse muureja, miekka kädessä, mutta kun sivilisaatio kasvaa kokoa, välikäsien kerrokset tulevat tarpeellisiksi, ja niin poliittisen teorian käsittelemistä kysymyksistä tulee hyvin todellisia.

Tässä vaiheessa muodostuu yleistyyppisiä yhteiskuntia: yhden johtajan valtio; junttavaltio; valtio johtajan ja välikäsien parlamentin kera; ja lopuksi, organisoimattomat vaihtoehdot: välikäsien paikallisesti ohjaama valtio, ja demokraattinen valtio. Demokraattisella valtiolla on kaksi muotoa; tasavaltainen demokratia antaa ihmisten valtuuttaa mielipiteensä poliitikoille, jotka sitten päättävät kuinka toteuttaa nuo mieltymykset, ja suora demokratia antaa kansan äänestää suoraan ehdotetuista ideoista. (On myös eliitin demokratioita, mutta nämä ovat välikäsien paikallisesti ohjaaman valtion mallin mukaisia, demokratian ollessa keino jota johtajat käyttävät tullakseen sopuun yhteisistä asioista.)

Valitun hallinnon tyyppi muuttaa kansaa, koska se määrää mitä heiltä odotetaan ja mitä he voivat odottaa, ja jälkimmäistä käytetään yllykkeenä koska sitä voidaan annostella asteittain esimerkiksi kansalaisen statuksen tai äänen mukaan. Johtajuuteen nojaavissa valtioissa tämä on yleensä sen määräämää että kuinka kansalainen nousee erikoistuneiden hierarkioiden järjestyksessä kyvyn mukaan; demokraattisissa valtioissa tämä myönnetään kaikille kansalaisille, ja luodaan minimaalinen kilpailullinen puoli (esim. raha tai oppi) jotta voisi olla yksi hierarkia. Tämä ero on olemassa koska johtajuuden valtioilla on yhteinen päämäärä siinä missä demokratiat ovat olemassa kansalaisille ja olettavat että heidät yksilölliset päätöksensä, jopa äänestyksen kollektivisoimina, ovat johtajan työn kanssa tasaveroisia.

Toinen tapa tarkastella tätä on että johtaja-valtiot tukeutuvat erikoistumiseen, kun taas demokraattiset valtiot ovat keskittyneet henkilöön yksilönä. Vahvan johtajuuden ollessa hallituksen suunnitelmat muokkaavat eliittiä kansalaisten muassa, ja niinpä tuppaavat luonnollisesti löytämään erilaisia valiohenkilöitä erikoistehtäviin. Demokratioilla on enemmän sisäistä keskustelua, ja niin hallituksesta tulee toiminnan keskus, mukaanlukien väittelyn siitä kuin hallintoa tulisi soveltaa. Tämän syyn takia demokratiat reagoivat hitaammin, ja yksinkertaisemmin, kuin johtaja joka on erikoistunut sivilisaationsa asioiden tuntemukseen ja komentamisen ainulaatuisiin tehtäviin.

Näiden hallintojen muokkaamat kansalaiset reagoivat eri tavalla, ja siitä seuraten kehittävät itseään ja aikanaan lisääntyvät erilailla. "Fasistisella" valtiolla on selvä tavoite ja sen saavuttamisen jatkuva tavoite, ja niin tarjoaa häviävän pientä hallituksen väliintuloa kansalaistensa elämiin, mutta demokratiassa kaikkien täytyy ottaa osaa ja taistella "etujensa" vuoksi, jotka väistämättömästi ovat sen palkitsemisen nousussa, kuten rahallisen vaurauden, joka on demokratian vastine luonnolliselle kilpailulle. Kun "fasistisessa" valtiossa kansalaiset pärjäävät loistavasti erikoistuneissa hierarkioissaan (esimerkiksi käsityöläiset, artistit tai maanviljelijät) ja jättävät hallinnon toiselle erikoistuneelle rakenteelle, johtajille, demokratioissa meidän kaikkien oletetaan ansainneen oikeuden johtaa syntymän kautta, ja tästä nousee demokratioiden kuolettava erhe.

Yksityisessä elämässä asiat menevät pieleen; näin tapahtuu oppimista ja muutosta. Kun yksilön arvaus siitä kuinka idea toimii käytännössä tapahtuu hyvin erilaisella tavalla suunnitellusta, se nähdään epäonnistumisena ja arvioidaan uusiksi. Samalla tavoin hallinnoissa suuret virheet vaativat jonkinmoista muutosta. Johtajan johtamassa valtiossa se voi johtaa siihen että valtionjohtaja tunnistaa virheen ja muuttaa käytäntöään, tai että hänet korvataan jos tämä on taas yksi epäonnistuminen monien letkassa. Demokratiat, ollen alituisesti aktiivisia päätöksenteossa ja väittelyssä ja teoriassa ja muissa jokseenkin neuroottisissa pyrkimyksissä, ovat jo valmiiksi olettaneet että kaikki kansalaiset kykenevät oikeiden päätösten tekoon -- ja siksi niiden täytyy löytää syntipukki.

Tämä taipumus selittää miksi demokratiat, enemmän kuin mikään muu hallinnon muoto, ovat moraalisia: niillä on tarve sisäisille pahuuksille syytettäviksi skitsofreenisen, itsekeskeisen maailmankuvan epäonnistumisista. Koska kukaan yksittäinen henkilö ei ole johdossa, ja "kaikki" tekevät jokaisen päätöksen niin että "kukaan" ei ole koskaan vastuullinen päätöksen suunnasta (demokratioissa "johtajat" ovat kansan sijaisia, ja niin vastuussa suositun mielipiteen löytämisestä ja käytäntöönpanemisesta, tai heitä ei valita uudelleen), kun joku menee päin honkia demokratioissa, jotakuta tai jotakin pitää syyttää. Nämä valtiot harvoin rupeavat syyttämään demokratian "järjestelmää" kokonaisuutena, koska on vaikeaa löytää mitään vikaa "hyvästä" hallintomallista joka on teoriassa kansalaistensa puolella, joten he katsovat sisäänpäin kohti heitä, jotka omaksuvat kiistanalaisia tai näennäisesti "pahoja" näkökantoja, erityisesti niitä jotka vastustavat demokratian perimmäistä ideaa, eli sitä että jokainen kansalainen on yhtä sopiva johtamiseen kuin johtajakin.

Fasismin olemus on positiivinen: meitä ohjataan edistämään sitä mitä rakastamme kansassamme ja haluamme hoivata ja vahvistaa. Ainoastaan tässä mielentilassa voidaan tunnistaa uhkat sellaisina kuin ne ovat, koska on jotakin jota arvostaa ja tahtoo kasvattaa ("yhdenmielisyyttä" pitkäkestoisimmassa mielessä). Toisaalta, demokratiat perustuvat pelkoon voimaa ja haastetta kohtaan, jotka voisivat puhkaista yksilön poliittisen sopivuuden, ja täten niiden ensisijainen ajattelutapa on uhan välttäminen ja pahuuksien etsiminen, joita voittaa ja normalisoida. Ihmiset demokratioissa eivät ole "pahoja", mutta he ovat epätoimivan ajattelutavan kynsissä.

Demokraattinen filosofia perustuu pelkoon ja kieltäymykseen siitä mitä voisi olla: ne eivät "tartu tilaisuuteen" "fasististen" sivilisaatioiden dynaamisen johtamisen malliin niin paljoa kuin "säilyttävät yksilön". Tämä pistää heidät eristämään yksilöt kaikesta suuren mittakaavan muutoksista, ja korostaa itse hallinnon ja sen toimintojen kasvavaa kiinnostavuutta. Sentapaiset uskomukset kieltävät että kipu ja epävarmuus ovat muutoksen valuuttaa, ja tulevat aina olemaan; ainoa meistä riippuva valinta on se että onko niitä jonkin tarkoituksen vuoksi vai ei. Ja jotta voisi olla tarkoitusta, pitää olla yhdenmielisyyttä, tila jota yksilöiden ryhmät, joiden korkein tavoite on noiden yksilöiden säilyttäminen vaikeuksilta, eivät saavuta.

Tämän syyn takia esi-isämme muinaisina aikoina valitsivat "fasistiset" valtiot kun heidän valtakuntansa olivat terveimmillään eivätkä jo mädännyksessä: he halusivat yksimielisyyttä, poistaa hallituksen kysymyksenä, ja siirtyä luomaan suuria imperiumeja ja kulttuureja jatkuvan muutoksen kautta, valitsemalla hyvät ja antamalla vähemmän sopivien mennä ohitse. Toisin kuin yleisessä väittelyssä, "fasistiset" valtiot eivät olleet soturipäällikön jatkeita, mutta mahdollisesti olivat luonnollisena seurauksena demokratian epäonnistumisille (kaikki jotka ovat edes kerran istuneet vastauksia etsivän kokouksen läpi, tietävät mikä on vahvan johtajuuden arvo, jopa virheiden sattuessa: silloin on ainakin tehty arvosteltavissa ja muutettavissa oleva valinta, kun taas komiteat eivät kykene tekemään vakiosta suuresti poikkeavia päätöksiä "mutta niin täälläpäin tehdään").

Kuten Plato huomasi vahvinten kreikkalaisten keskuudessa, jotka länsimaista ensimmäisinä tallentivat kokeensa ja väittelynsä hallituksen luonteesta, tyypillisesti demokratioilla on taipumus jahdata pahuuksia kunnes ne laskeutuvat lineaariseen, kaksijakoiseen "hyvä" vastaan "paha" ajattelumalliin, jolloin he tappavat kaikki sopeutumattomat ja äänestävät suurimman mukautujan keisariksi. Tästä saadaan aikanaan hybridijärjestelmiä kuten Neuvostoliitossa, jossa "kansa" nousee ja murhaa korkeammat kastit hyvinmaksettujen rappiollisten oppineiden yllyttämänä, ja sitten muodostavat yhteiskunnan jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja vahvan, kiistämättömän tyrannin johtamia.

Kiinnostavasti terveiden, vahvamielisten ihmisten väestö yleensä valitsee vahvan johtajan äänestyksen kautta; he ymmärtävät erikoistumisen, ja ymmärtävät että tuomalla hallinnon jokaisen yksilön elämään taivuttaa yksilön viettämään enemmän aikaa hallituksen kanssa, ilman että välttämättä omaa aikaa tai kykyä kehittää lahjoja sen osalta. Tämä on terve reaktio. Heille jotka ovat kasvaneet nykyaikana, se on kuin elämää vanhassa naapurustossa. Vähän ihmisiä muuttaa sinne tai pois, ja suvut elävät sen muassa sukupolvien ajan, siirtäen talot ja roolit eteenpäin. On teurastajia, leipojia, kauppiaita, korjaajia, ja monia muita erikoistuneita rooleja, mukaanlukien johtajan rooli. Tämä antaa jokaisen saada päivän hommansa valmiiksi, ja vaikka se ei ole täydellinen, se on toimiva malli joka voidaan sitten viimeistellä, ja sitten menevät kotiin perheensä ja ystäviensä luokse, vapaina huolesta ja hallinnosta; loppujen lopuksi, nuo ovat niitä asioita jotka määrittävät elämämme yksilöinä.

Ympäristö on sekä karu että armoton. Yksilönä sinut tunnetaan teoistasi, ja koska kaikki tietävät sinut, vain harvat salaisuudet pysyvät pitkään. Kuitenkin, kääntöpuolena sinun positiiviset ominaisuutesi myös muistetaan ja niitä ylistetään, ja niitä tullaan käyttämään yhteenvetona luonteestasi, eikä vain yhtä negatiivista tapahtumaa, tai pahuutta. Ihmisen heikkous hyväksytään ja he jotka tekevät pääpiirteittäin hyväksyttäviä asioita, korotetaan, eikä ole todellista tarvetta etsiä pahuuksia koska uhat ovat ilmeisiä naapuruston ollessa saavuttanut perustason yhteisymmärryksen toiminnastaan. Kun jotkut ympäristöt, varsinkin ne joissa suvut elävät vähemmän kuin sukupolven ajan, ovat surullisenkuuluisan korruptoituneita, terveillä tuppaa olemaan vahvoja johtajia jotka ohittavat byrokraattiset paperintäyttelyt pitääkseen huolta kansastaan. Ja eikö hallitus ole sitä varten?

4. tammikuuta 2005

Our gratitude to Frostwood for this translation.


Slashdot This! Bookmark on Windows Live! Bookmark on Newsvine! Bookmark on Reddit! Bookmark on Magnolia! Bookmark on Facebook!

Copyright © 1988-2010 mock Him productions