Nihilismi on nimitys uskomukselle, jonka mukaan mikään ei ole todellista tai tekemisen arvoista. Siten nihilismi on yksi idealismin muoto - toisin sanottuna uskomus siihen, että todellisuudella ja ihmismielellä on yhteinen funktio. Kun ymmärrämme ajatustemme olevan fyysistä olemassaoloa todellisempia - vaikkakin siten, että nämä kaksi ovat toisistaan riippuvaisia - pystymme hankkiutumaan eroon merkityksettömistä ennakko-oletuksistamme ja tarkastelemaan todellisuutta sellaisenaan. Ensiksi nihilismi on fatalismia, sitten realismia ja lopuksi sankarillista idealismia, jonka myötä hyväksymme, että "elämän tarkoitus" on vain ja ainoastaan se, mitä sille itse annamme. Nihilismi on älyllistä kypsymistä, johdatus tulevaisuuden filosofiaan.

« Nelikymppisten lapset… | Home | Koululaiset kameraval… »

Tiistain Satakunnan Kansan mukaan lapset syövät tuplasti enemmän psyykenlääkkeitä kuin vuonna 2000. Lehti kertoo, että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja muuttuneet rajummiksi. Samalla jonot psykiatrisille osastoille kasvavat.

- Miksi? Ei siihen osaa kukaan vastata, lääketieteen tohtori Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu toteaa lehdessä.

Hänen mukaansa lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat muuttuneet. Pitelemätön ja räjähtelevä käytöshäiriöinen lapsi on nykyään yhä tavallisempi näky vastaanotolla. Yhä useammin lasten mielenterveyshäiriöitä hoidetaan psyykenlääkkeillä. Koska pitkäjänteiseen hoitoon ei riitä resursseja, lääkkeillä saadaan arjesta siedettävää. Lääkehoidolla on saatu myös nopeita tuloksia.

Lehden mukaan lasten lääkitsemisen tekee ongelmalliseksi se, ettei suurinta osaa psyykenlääkkeistä ole tutkittu lapsilla. Useimmiten resepti määrätään 10-14-vuotiaalle käytöshäiriöiselle pojalle tai 15-18-vuotiaalle masentuneelle tytölle.

Lähde

Kahdeksassa vuodessa Suomen nuori polvi ei ehkä ole luisunut niin syvälle, että mielenterveysongelmat ovat kaksinkertaistuneet, ja syy lääkkeiden runsaasti lisääntyneeseen käyttöön saattaakin juuri olla siinä, että niillä hoitaminen on kustannustehokasta.

Toisaalta, yhteiskunta muuttuu jatkuvasti, ja 15-vuotias vuonna 2000 on 90-luvun alun kasvatti siinä missä 15-vuotias vuonna 2008 on vuosituhannen alun lapsia. Kun lapsilla ei ole rajoja eikä ympäristöä, johon kiinnittyä tukevasti, ja televisio hoitaa lapsenvahdin virkaa, heille tulee ongelmia joihin mitkään lääkkeet eivät anna kestävää helpotusta. Näistä nykyajan nuorista tulee aikanaan vanhempia, ja seuraavan sukupolven ongelmia voikin sitten vain arvailla, jos kehitys jatkuu samansuuntaisena.